13 elokuuta, 2012

Koppista lyhennetyillä kynsillä

Viikonlopun vietossa mökillä onnistuin yhdestä kynnestä lohkaisemaan kulman, ja piti sitten kaikki kynnet lyhentää. Olin aiemmin jo miettinyt lyhentämistä, kun alkoi olla jo pituutensa vuoksi rumat kynnet. Olin kuitenkin suunnitellut vaihtaa mallia, mutta mallin määräsikin tällä kertaa lohjennut kynsi. Viilasin sen muotoon, jossa sitä piti lyhentää vähiten, ja loput kynnet sitten sen mukaan.

Halusin jotain tummaa, ja otin itseäni niskasta kiinni, ja kokeilin ensimmäistä ja ainoaa Beetlejuiceani joka on lojunut jo viikkokausia hyllyssä. En syttynyt näille ensin (merkinkään takia), ja niitä ei saanut meidän Seppälästä, niin ei sitten ollut tullut hankittua. Asoksen tilaukseen kuitenkin päätin yhden laittaa, ja nyt tosiaan sain aikaiseksi kokeilla.

Sävy on Aqua Violet, ja rakastuin tähän heti. En niinkään laadullisesti, vaikka onkin ihan ok tämän hintaluokan lakaksi. Mutta väri on niin kaunis, ja tietyssä valaistuksessa suht voimakas duochrome-efekti. Halusin tähän sitten leimata jotain violetilla, ja muuta tarpeeksi tummaa tarkoitukseen sopivaa ei ollut kuin Color Clubin Wild at Heart. Valitsin erikoisemman kuvion kuin yleensä ehkä olisin valinnut, kun ajattelin ettei se niin kovasti tule erottumaan.

Leimaus sujui todella mallikkaasti, joka leiman jälkeen piti hämmästellä että miten se näin hyvin nyt sujuu :D Saattaa johtua lyhyemmistä ja siten vähemmän kaarevista kynsistä. Kuviokin näyttää kynsillä kivalta. Tämä on livenä jännittävä lakkaus, kun pohjalakka sekä leima näyttää eriltä eri valaistuksissa ja kulmissa :D






-Orly, Bonder
-Models Own, Aqua Violet, 3 kerrosta
-leimaus Color Club - Wild at Heart,  Magnonailsin XL-laatasta M
-Seche Vite

Mun piti samalla esitellä muutama uusi ostos, ja ihana ylläri jonka sain toiselta bloggarilta, mutta en valitettavasti ehtinyt tähän niitä saamaan. Yritän huomiselle tehdä niille vaikka oman postauksen. Huomenna olisi tarkoitus myös uusia lakkaukset, mutta alkaa ideat loppumaan kesken :D Jotain vähän monimutkaisempaa kuitenkin pitäisi keksiä, kuin tämänkertaiset ;)

11 kommenttia:

  1. Upean värinen tuo Aqua Violet ja ihanat kynnet! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nyt sitten haluan muitakin beetlejä ;)

      Poista
  2. Voi että on kyllä ihanat kynnet! Ja tosi hyvin onnistuneet noi leimaukset. Joskus kyllä itsestäkin tuntuu ettei se voi olla niin helppoa että leimailee vaan meneen, mutta kyllä se vaan joskus onnistuu. :D

    Mun pitäis saada aikaiseksi jotain muutakin kuin koko kynnen leimoja, mutta tuntuu että ideat ihan loppu... No jospa sitä sais jonkin inspiksen... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Näissä on jotain mistä itsekkin tykkäsin :) Tuo leimaus on kyllä niin mysteeristä toimintaa. Varmaan pohjalakalla voi olla merkitystä, jos eri lakat tarttuu erilailla eri pintoihin ;D

      Itsekin oon aika usein viimeaikoina käyttänyt koko kynnen leimoja, piti ihan tarkistaa että neljässä aikaisemmassa lakkauksessa putkeen :D Mutta onnistuessaan ne vaan näyttää niin hienolta!

      Mä ajattelin huomenna ryhdistäytyä, ja tehdä ensimmäiset oikeat kesäkynnet tälle vuotta :D

      Poista
  3. Kivasti toimii leimauksessa tuo Wild at Heart, kivalta näyttää myös vähän lyhyemmät kynnet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mä tykkään kun ei ole liian pitkät :)

      Poista
  4. Tosi makeet kynnet! Mulla lojuu Aqua Violet vielä käyttämättömänä laatikossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Pikapikaa käyttämään, on tämä vain ihana ;)

      Poista
  5. Aqua Violet mullakin kaapissa käyttämättömänä. :D Silloisessa Beetlejuice-huumassa ostin melkein kaikki, mutta eivät sitten pullossa näyttäneet niin kivalle. Ainakin sulla kynnellä tuo on aivan mahtava! Leimailut on myös kivat. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Pullossa tämä olikin tylsä, mutta yllätti todellakin positiivisesti ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)
Thank you for leaving a comment! :)